Kiusaamattomien koulu yksityiseksi? Idiootti ideako?

Yleistä keskustelua koulukiusaamisesta

Kiusaamattomien koulu yksityiseksi? Idiootti ideako?

ViestiKirjoittaja Peruskoulua ei saa parannettua enää » 25 Helmi 2011, 19:44

Esitän ehdotuksen, että tässä yhteiskunnassa, missä kiusaamista katsotaan läpi sormien tai sille ei ole riittävästi enää keinoja, perustettaisiin sellainen koulu yksityisenä, josta voidaan erottaa, jos siellä kiusataan. Nimenomaan kiusaaja erotetaan, hänen jenginsä hajotetaan, ei kiusaaja. Tallentavat kamerat ja mikit tiloihin- ei muuten seurattavaksi mutta siinä tapauksessa ne katsotaan lävitse, että joku kertoo kiusaamisesta. Ikävä kyllä muutoin on vain sana sanaa vastaan mielestäni. Kuulostaa ehkä rajulle mutta se on mielestäni vain turvallisuutta. Onhan joissain kaupoissakin kameroita, jotta esim. varkauksia voidaan ehkäistä, miksei koulussa?

Koulusta tekisin sellaisen, että sinne pääsevät vain sellaiset, joiden vanhemmat allekirjoittavat suostumuksen siihen, ettei heidän lapsensa saa kiusata ja jos kiusaa, erotetaan tai laitetaan hetkeksi jäähylle. Kiusatut saavat huomiota, opettajan asian lävitse käyntiä ja kunnon rohkaisua, jonkin palkinnon, kun tuovat asiansa esille ja muuta apua tarvittaessa.

Esitän idean, vaikka kuulostaa ehkä idiootillekin, sen vuoksi, etten usko, että pk kykenee tekemään todella mitään kiusaamiselle mutta todellisia vaihtoehtoja ei ole kotikoulun, tukioppilaiden, sairaslomien ja keskustelu- sekä terapia-apujen lisäksi olemassa. Lisäksi monetkaan tukitoimet eivät toimi. Onko kukaan jo miettinyt tätä vaihtoehtoa (varmaan)?

Miten kotikoulu voi toimia? Joutuvatko siinä vanhemmat opettajiksi osaamisestaan huolimatta? Eikö pidä taata, että ammattitaitoinen opettaja antaa opetuksen?
Peruskoulua ei saa parannettua enää
 

Re: Kiusaamattomien koulu yksityiseksi? Idiootti ideako?

ViestiKirjoittaja tyttönen » 17 Huhti 2011, 04:16

En oikein osaa sano mitään, olen samaa mieltä, tuo olisi loistava idea, mutta käytännössä ei mahdollinen. Ja kotikoulu asiassa myös täysin samaa mieltä... aika tyhjä kekustelu vaikuttaa olevan, koska varmaan moni muukaan ei osaa oikeain sanoa mitään.. :D
tyttönen
 

Re: Kiusaamattomien koulu yksityiseksi? Idiootti ideako?

ViestiKirjoittaja anonyymi » 09 Heinä 2011, 08:10

Kyllä nykyisistäkin peruskouluista voidaan oppilaita erottaa, tosin vain määräajaksi. Harvoin vain kuulee, että ketään olisi mistään syystä erotettu. Pitäisi saada yleisemmäksi tavaksi tämä, jos vanhemmatkin havahtuisivat sieltä "ei meidän kultamussukka"-maailmastaan, kun vain ilmoitettaisiin, ettei kouluun ole vähään aikaan tulemista, ja ymmärtäisivät, ettei heidän kultamussukaansa ilman syytä erotettu.

Harmi vaan, kun ei erottaminen ole mitenkään yleisessä käytössä. Huonoa mainettahan se koululle olisi, jos esimerkiksi vihaiset vanhemmat alkaisivat pitää kovaa meteliä erottamisesta, mutta kiusaamisen loppumisen pitäisi kyllä olla tärkeämpää kuin koulun maine, ei sieltä oppilaat mihinkään karkaa, vaikka joku joskus erotettaisiinkin.
anonyymi
 


Paluu Koulukiusaaminen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron