Kiusaaminen.fi

Kaikkia lapsiani on kiusattu koulussa; ketä avoimesti heittelemällä kaverilta kaverilla, omaisuutta rikkomalla, tönimällä, huutelemalla pilkkasanoja, hyppäämällä selkään sillä seurauksella, ettei selkä tule enää koskaan kuntoon, eikä niska liioin. Kiusaaminen on niin ovelaa, salaista, ettei olla voitu osoittaa syylliseksi syyllistä, todistajat puuttuivat. Nyt aikuiset lapseni selviävät traumojensa kanssa niistä puhumalla ja myös lukemalla selviytymisohjeita, tai nostamalla egoaan niin huomattavaksi, että jos kiusaaja näkee hänet, pelkäisi seurauksia, ja se on myös keino estää uudelleen, nyt aikuisena kiusatuksi, ivatuksi tulemista.(Vanhempana en viimeksimainittua selviytymiskeinoa suosi, mutta aikuiset lapset tekevät niin kuin he itse näkevät parhaaksi. Kenenkään itsetunto ei pysy terveenä, eikä tule täysin terveeksi kun on joutunut koulukiusaamisen uhriksi, silloin myöskään ei välttämättä näe oikeanlaista keinoa selviytyä, vaan valitsee väärin, ja ahdistus sisältä ei poistu, muuttaa vaan muotoaan uhmaksi.)

Suhteessa vastanneiden määrään yllättävän monet vanhemmista ovat näköjään joutuneet vastaamaan tähän "En tiedä, toivottavasti ei" (kuten myös minä). Tämä on erittäin valitettavaa. Huoli on itsellänikin suuri, mutta poikani ei vain puhu koulussa tapahtuneista. Nuorempi poikani on nyt tulossa myös kouluikään. Toivon, että sama ei toistuisi myöhemmin kun hänkin vanhenee. Menneestä viisastuneena yritän ainakin kysellä alusta asti aina päivän tapahtumat, kuunnella enemmän ja suhtautua neutraalimmin. Aiemmin tuntui aina olevan liian kiire omien töiden kanssa. Ja jos poikani kertoi jotain negatiivista (joko omista tekosistaan tai muista), niin taisin suhtautua asioihin liian rajusti.