Kiusaaminen.fi

On se eriskumallista kun ei aikuisenakaan saa olla rauhassa ja vielä työpaikassa jossa on aikuisia ihmisiä töissä tai ainakin pitäisi olla!! Minua on kiusattu työpaikalla niin etten jalallanikaan samaan taloon astuisi enään, en sitten millään. Kiusaaminen oli henkistä jä syvät jäljet jäi, "työkaverit" suorastaan yrittivät savustaa minua pihalle ja onnistuivatkin siinä, ei vaan ollut enää voimavaroja jäljellä että olisin pystynyt jäämään. Vieläkin pelottaa mennä ensimmäisenä päivänä uuteen työpaikkaan kun ei tiedä minkälainen vastaanotto on talossa(toimin sijaisena)
Sovitaanko että kasvetaan aikuisiksi?

Kaikki sympatiani sinulle ja samalla kaikille kiusatuille. Tiedän, miten hirveää kiusaaminen voi olla, joten toivoisinpa, että sinä(kin) olisit saanut jäädä kiusaamista kokematta. Minullakin on hirveät arvet tästä kiusaamisestani. Kenenkään ei pitäsi sitä kokea. Ei lapsen tai aikuisen. Ei naapurina, työpaikalla, koulussa, kaupassa tai kaduilla. Haluaisin myös herättää kysymyksen, mistä syystä mukamas kiusaamisen poistaminen on niin mahdotonta? Väitän, että se on mahdotonta vain sen vuoksi, että suurinosa hyväksyy tai jää katsomaan sivusta kiusaamista. Itse kuulun niihin, jotka ovat sekä liian kilttejä osan mielestä ja siksi ärsyttävän helppoja kiusattavia, näin uskon. Joku Kontula oli ilmeisesti sitä mieltä, että kiusatuiksi tulevilla koululapsilla ei ole huumorintajua...Ei se itselle nauramisen kyky puutu minulta eikä siitä ollut minkäänlaista apua kiusaamista vastaan työpaikalla enkä usko, että olisi monessa koulukiusaamistapauksessakaan.

Minun kiusaamiseni jatkuu. Voin kertoa, ettei mistään ole minulle ollut mitään apua siihen. Kiusattujen pitäisi saada paremmat oikeudet ja toimintatavat. Jonkun oikeasti kiusatun, ei sellaisen joka kalastaa sillä symppaääniä saadakseen esim lisää tuotteensa ostajia, pitäisi nousta lehtiin positiivisella tavalla ja lähteä kiusattujen oikeuksia ajavaksi kansanedustajaksi.

Minun kiusaamiseni on kostotoimi. Joku voisi sanoa, että aluksi ansaitsin sen. Itsekin ajattelin niin ensimmäisen kiusaamisen jälkeen. Vuosien kosto on jo todellista liioittelua ja selvästi jotakin täytyy kiusaajalla olla joku syy, ettei hän kestä millään lopettaa missään vaiheessa. Kiusaamisen vahingonilo on hänelle liian herkullista. Hänen tarkoituksensa on selvästi tuhota kiusattunsa totaalisesti. Hän todella nauttii kiusatun kärsimyksistä, on niistä aivan piittaamaton. Olen kerran yrittänyt kiusaajan tieten itsemurhaa. En yrittänyt saada minkäänlaista sympatiaa vaan tuska oli vain liian hirvittävä. Halusin oikeasti päästä pois, jotta kipu ei olisi ollut niin hirveä. Teko oli hirveä ja ymmärrän sen. Mitään sympatiaa ei tullut, jos sitä en havitellutkaan tai luullutkaan mutta hirveintä kertoo kiusaajasta kavereineen se, että kiusaamista pahennettiin silloinkin.

Minulle ei ole oikeastaan apua näistä nettisivuista, sillä en enää jaksa kirjoittaakaan aiheesta ja se ei helpotakaan tuskaa enää. Mielestäni on vaikea kirjoittaa, sillä kaikki muistot ja tapahtumat vyöryvät niin voimakkaasti päälle ja tiedän, että kuka vaan voi lukea, mitä kirjoitan. Halusin silti sanoa tämän, jos edes yhtä voisi kannustaa, jos edes joku saisi tukea tai joku saisi jonkun idean.

Heippa!

Tässäkin yksi entinen koulukiusaamisen ja nykyinen työpaikkakiusaamisen uhri, joka on hyvin voimakkaasti sitä mieltä, että KIUSAAMINEN pitäisi saada kitkettyä POIS. En vain ymmärrä, mikä siinä voi olla niin vaikeaa, hävittää sitä.

Meillä on jokseenkin häiriintynyttä työporukkaa. Aluksi kaikki olivat ihan ystävällisiä ja väänsivät hyväntahtoista vitsiäkin (toivottavasti hyväntahtoista; aina on olemassa mahdollisuus, etten vain käsittänyt sitä epäsuoraksi vtuiluksi). Siinä autettiin jos tarvitsin apua ja pyydettiin nätisti tekemään, jos oli jotain. Mutta sitten yhtäkkiä - vieläkään en oikein käsitä, mitä tapahtui - koko porukka käänsi takkiaan. Se alkoi yhdestä tyypistä, jolle tuli kärhämää toisen työntekijän kanssa, sitten pomon kanssa, ja kun kumpikaan näistä ei tuottanut tulosta, tyyppi kävi minun kimppuuni. Siitä alkoi melkoinen terrori, siinä ei enää pyydetty nätisti tekemään jotain, vaan KOMENNETTIIN ihan naama irvessä ja paiskottiin tavaroita. Kerran huusi jopa suoriltaan päin naamaa minulle, että "painu vttuun!!" Ilme oli sen näköinen, että olisi tempaissut turpaankin, ellen olisi ottanut paria askelta taaksepäin. Samalla kyseinen tyyppi alkoi kääntää koko porukkaa minua vastaan (ja huusi edelleen aina ohimennen minulle), ja lopulta onnistuikin saamaan yleisen ilmapiirin hyvin vihamieliseksi.
Tekivät yhdessä oikein sopimuksen, ettei kukaan enää puhu minulle (eräs hölösyy lipsautti tämän tiedon vahingossa minulle). Kahvihuoneesta luikittiin tiehensä yksitellen aina kun minä sinne menin, ja yleisesti kaikki aina hiljentyivät kummasti, kun tulin lähelle, tai vaihtoivat paikkaa kauemmas ja jatkoivat keskusteluitaan kuiskaten, vilkuillen minuun ja naureskellen aina välillä. Jos joku minulle sattui puhumaan, se oli sellaista ikävänlaista "vihjailua", piilokettuilua.
Vieläkin on selvästi nähtävissä, että sieltä nurkasta sitä aina tuijotellaan pahasti, tyrskähdellään heti jos kysyn jostain tehtävästä ja pidetään yleisesti alempiarvoisena kuin muita. Lisäksi yksi työntekijä yrittää jatkuvasti vedota mielenterveyteeni ja väittää, että olen vainoharhainen hullu.
En ymmärrä, mikä minussa voi olla niin kamalaa. Omasta mielestäni (en kyllä poissulje sitäkään mahdollisuutta, että tämä oma mielikuvani ei kohtaa muiden mielikuvan kanssa) olen kohtelias ja kiltti, yritän kyllä aina auttaa muita ja pidän muiden puolia, jos näitä sorretaan. Työpaikassa on kaksikin hemmoa, jotka olisivat saaneet potkut jo moneen kertaan, ellen olisi heidän puoliaan pitänyt. Kyseiset kiusaavat muiden mukana nykyään. En olisi puolustellut, jos olisin tiennyt, että vihaavat minua.

Sympatiat ja empatiat tosiaan kaikille, joita on kiusattu / kiusataan edelleen missä tahansa yhteydessä, mutta erityisesti työssä, koska työ on kuitenkin (valitettavasti) aika oleellinen osa elämää. Olisi kivempi viihtyä työssään, kuin mennä sinne joka aamu kauhusta kirkuen.

Itse kerroin kiusaamisesta työsuojelutarkastajalle, joka kävi täällä, mutta hän sanoi, ettei asia kuulu heille. Olen kertonut myös työterveyshuollolle, mutta täti sielläkin tarjoaa "voi voi":ta. Välillä menee paremmin, välillä huonommin.

ottakaa yhteyttä minuun (camiz1984@hotmail.com) jos jtn kiinnosta jutella olen 28v nainen jota on koulu kiusattu sekä kiusattu 21 vuotta ja työpaikalla vaan jatketaan
ja en hengaa mitenkään kärryllä enää :S , työkaveri joka ompi minusta viel 7v nuorempi kuin minä pottuilee ja ns esimies.. :S

Olen monen muun tavoin ollut kouluaikoina koulukiusattu ja nyt myöhemmin työpaikkakiusattu. Itse omakohtaisista kokemuksista viisaampana olen kaikille ystävällinen ja otan kaikki huomioon, mutta aina löytyy se joku joka alkaa syystä tai toisesta henkisesti kiusaamaan minua? Mistä tällaiset henkilöt tunnistavat meidät "sopivat" uhrit??? Onko meillä näkymätön merkki otsassa että antaa tulla vaan, kaikki ilkeykset otetaan vastaan??? Voi olla, että olemme liian kilttejä? mutta pitääkö muuttua ilkeäksi ja koppavaksi, jotta saisi kiusaajan pois niskasta? Ei sovi minulle, joten onko vain kestettävä kaikki? Olen harkinnut työpaikan vaihtoa, mutta sekin tarkoittaisi, että antaa periksi tuolle kiusaajalle. Kunpa tietäisin, miten menetellä.

Olisipa kiusaaminen kiinni siitä kuinka vahva olet, mutta ei se niin ole. Olen itse aina ennen pärjännyt elämässä mutta nyt vain tuli vahvempi, ylemmässä asemassa oleva henkilö. Meillä oli aikoinaan suhde ja sen kariuduttua tilanne on totaalisesti riistäytynyt käsistä. Hänkin sanoo että olen sen jälkeen kun hän minut jätti minut käyttäytynyt erittäin huonosti ja keskittynyt huonosti töihin. Itse muistelisin että se olin minä joka lähti suhteesta ja kyseisellä ihmisellä on edelleen minun koirani ruoat lattialla. Erosta on jo kuukausia.

Hän käsitteleen ja arvostelee minua sihteerinsä kanssa. Pyytäessäni sihteeriä tarkkailemaan prosesseja hän kertoo minulle että kuinka sihteeri huomasi virheen ja kuinka sihteeri korjasi sen. Sihteeri arvostelee minua hänelle ja kertoo hänelle kertomani asiat eteenpäin negatiivisessä mielessä. Minua arvostellaan hapannaamaksi, minun kuuluisi olla iloinen. Viimeksi pomo sanoi minulle että hirtä vaikka itsesi.

Minun pitää tehdä työtäni, vastata tuotannon ja toimitusten toimivuudesta. En saa käyttää rahaa. Minun on oltava avoin ja kerrottava kaikki, mutta kertomani ymmärretään toisin kuin sanon ja siitä voi seurata hyökkayksiä muita työntekijöitä kohtaan. Mitään en osaa, olen sekaisin päästäni. Kellekään en saa puhua. Syy on yksin minussa.